Harjasgekon (Correlophus Ciliatus) hoito-ohje

Harjasgekko (Correlophus ciliatus)on kiipeilevä hämäräaktiivinen gekko, jonka elinikä on noin 10-20 -vuotta. Eliniän odote on noussut vanhasta 10-15 vuodesta 15-20 vuoteen parempien hoito-ja ruokintaohjeiden ansiosta.
Harjasgekot ovat kotoisin Uuden-Kaledonian saarilta, jotka sijaitsevat Tyynenmeren keskellä. Harjasgekko saattaa kasvaa jopa noin 25 cm pituiseksi. Aikuisen gekon paino on useimmiten 40-60g väliltä.

Harjasgekko on helppohoitoinen lemmikki, joka sopii myös aloittelijalle. Harjasgekkojen touhuja on mukava seurata ja terraariosta saa tehtyä kauniin sisustuselementin asuntoosi. Kuin pala luontoa olisi omassa asunnossasi.

Harjasgekon poikanen on valmis muuttamaan uuteen kotiin, kun paino on yli 5g ja gekko syö hyvin, kakkii ja nahka vaihtuu normaalisti. Ikä ei ole se kriittinen tässä tapauksessa, vaan juurikin tuo paino ja että syö ja voi hyvin. Minimi kuitenkin 8 viikkoa.

Harjasgekon ”morph”

Harjasgekon väritys ja kuvioinnit muuttuvat heidän kasvaessaan aikuisikään. Pienen poikasen ja siitä aikuiseksi kasvaneen värityksen ja kuvioinnin ero saattaa olla hurja. Esimerkiksi rusehtava poikanen saattaa muuttua pikkuhiljaa upean punaiseksi tai muutaman pienen dalmatian spotin omaava poikanen saattaa aikuisiässä olla hyvinkin pilkukas. Ja pienenä harlequiniltä näyttävä saattaa kehittyä esimerkiksi tri color extreme harlequiniksi, kun sävyt muuttuvat ja värikuvionnit kasvavat.

Harjasgekkojen genetiikka poikkeaa monista muista matelijoista, joiden genetiikka menee vahvasti dominoivien ja resessiivisten geenien mukaan. Näin ollen harjasgekon vanhempien ominaisuuksien perusteella ei pystytä varmasti sanomaan, millaisia jälkeläisistä tulee. Kaikki syntyvät poikaset ovat omanlaisiaan ja vaihteleva yhdistelmä vanhempiensa ominaisuuksia. Mitä pidemmälle sukupuuta tiedetään, sitä paremmin pystytään arvioimaan mitä ominaisuuksia suvussa esiintyy.

Harjasgekon morpheja eli muotoja ovat patternless, bicolor, flame, tiger, brindle, harlequin, extreme harlequin, tricolor ja viimeisimpinä listaan on lisätty lily white ja axanthic.
Morphin lisäksi gekoista voidaan luetella erilaisia ominaisuuksia (traits), kuten partial pinstripe, dalmatian jne.

Esimerkki. Partial pinstripe harlequin omaa pinstripen josta puuttuu osia, eli on aukko tai aukkoja pinstripessä (kuitenkin pinstripeä on yli 50%) ja jaloissa ja kyljissä on selkeästi kuviointeja (harlequin), ei kuitenkaan runsaasti yli keskiosaa. Ei ole olemassa värimuotoa esim. 85% pinstripe vaan se on silloin ominaisuus/trait ja se on partial pinstripe. Ja lisäksi löytyy dashed pinstripe muoto pinstripestä, jolloin pinstripessä on isompia aukkoja pitkin matkaa, molemmilla puolilla ja pinstripeä on 50% tai alle.

Extreme Harlequin eroaa perinteisestä Harlequinista siinä että kuvionti täyttää 80% gekon kyljistä ja saattaa yhtyä selkäkuviointiin tai ainakin lähelle sitä.

Tricolor gekosta löytyy 3 eri väriä sivusuunnasta katsottuna, pohjaväri ja runsaasti myös kahta muuta. Quadstripeä, pintripeä, portholesia tai pilkkuja tai pieniä läiskiä ei lasketa väriksi.

Harjasgekon asumus

Luovutusikäisen harjasgekon voi asuttaa esim. 30x30x45 kokoiseen terraarioon tai noin 40 litraseen smartstoreen, johon on tehty riittävä ilmanvaihto. Terraariosta gekon tarkkailu ja hoito on helpompaa.
Tässä koossa hän voi asustaa noin 15g painoiseksi.

Aikuisen harjasgekon terraarion minimikoko on noin 60x45x90, josta korkeus on tuo 90 cm. Tämä koko on myös se jota Eettinen eläinkaupan ohjeistus ohjeistaa minimikooksi. Yöllä harjasgekko liikkuu runsaasti ympäri terraariota.

Harjasgekko ei tarvitse lajikumppania seurakseen, suositeltavaa on asuttaa 1 harjasgekko per terraario, tämä koskee jokaista ikäryhmää. Yhdessä asuttaminen saattaa stressata lajikumppania, aiheuttaa jahtaamista, syömättömyyttä jne. Eri sukupuolta olevien yhdessä pitäminen myös johtaa ei toivottuihin jälkeläisiin ja liian nuorena muniviin naaraisiin, josta saattaa seurata myös terveysongelmia.

Terraarion lämpötila olisi hyvä olla 20-26 asteen väliltä. Ylhäällä lamppujen läheisyydessä lämpimämpää ja muuten terraarion yleislämpötila saisi päivällä olla 21-24 asteen väliltä. Yöllä lämpötila saa laskea.
Ilmankosteus sumutuksen jälkeen noin 80 %, päivällä kosteusprosentti saa laskea noin 50%:een.

Sumutus noin 2 kertaa päivässä, käsin tai sadettimella.
Harjasgekko tarvitsee UVB-putken, jonka tehokkuus määräytyy terraarion koon mukaan. Esimerkiksi Arcadian Arboreal 2,4% käy pieniin terraarioihin ja 7% tai 2,5% soveltuu isompiin terraarioihin.
UVB-putket vaihdetaan vuoden välein (Arcadia).


Terraario sisustetaan runsailla kiipeilymahdollisuuksilla ja kasveilla. Tarjoa paljon poikittaista kiipeilyoksistoa. Mitä vähemmän paljasta lasia on näkyvillä, sen parempi. Voit käyttää eläviä kasveja ja/tai tekokasveja. Suositeltavaa on että 80% terraarion pinta-alasta on sisustettuna.
Ulkoonta oksia ja lehtiä kerätessä, muista saunottaa tai uunittaa ne ennen käyttöä.

Harjasgekko juo vesipisaroista ja koristeisiin/tekokasveihin muodostuvista pienistä vesilätäköistä, myös pieni vesikippo kannattaa laittaa terraarioon, josta vesi vaihdetaan päivittäin. Terraarioon laitetaan myös pieni kalsiumia sisältävä kippo, josta gekko pääsee itse tarvittaessa lipomaan kalsiumia. Lisäkalsiumin tarvetta saattaa ilmetä mm. kun naaraat muodostavat munia ja kun poikaset kasvavat.

Harjasgekon ruokinta

Alle vuoden ikäistä harjasgekkoa on hyvä ruokkia päivittäin, gekkoa ruokitaan vitaminoiduilla gekkojen jauheruuilla (esim. Nekton, Pangea, Repashy ja Gecko Nutrition) ja usein pienillä elävillä sirkoilla/torakoilla. Jauhomatoja ei suositella.

Aikuisena ruokintakertoja voidaan vähentää ja pitää paastopäiviä. Elävää ruokaa on hyvä tarjota silti sen 2-3 kertaa viikossa vitaminoitujen jauheruokien lisäksi.

Kierrossa olisi hyvä olla usempaa eri jauheruokaa, näin varmistetaan monipuolinen ravinto-aineiden saanti.
Pelkällä elävällä ruualla ruokkimista tulee välttää. Ruokajauheet säilyvät avattuna noin 3-12kk, riippuen valmistajasta.
Nekton 3kk ja Pangea 6kk huoneenlämmössä (12kk jääkaapissa). Pangean valmista seosta voi säilyttää jääkaapissa max 7 vrk.


Kalsiumjauhe ilman D vitamiinia laitetaan myös jatkuvasti tarjolle terraarioon. Elävät ruuat pölytetään joko kalsiumjauheessa tai vitamiinijauheessa valmisteen ohjeen mukaan. Pöytykseen riittää pelkkä kalsium (D:llä tai ilman) jos gekon pääruokana on suositusten mukaisesti täysravintososeet.

Huom.
Rhacofood ja Sweet Reptiles jauheruuat eivät ole vitaminoituja, vaan sisältävät valmistusprosessista jääneet vitamiinit. Rhacofood sisältää kuitenkin myös lisättyä kalsiumia ja fosforia luustoa varten (ei sisällä D3 vitamiinia), Sweet Reptiles ei. Jos näitä valmisteita käyttää tarvitsee käyttää lisäksi vitamiini tai/ja kalsiumlisää ja D3 vitamiinia valmisteen ohjeen mukaan.
Piltit yms eivät sisällä kaikkia kasvuun ja elämiseen tarvittavia rakennusaineita, tarjoa vain harvoin (tai mielummin jättää kokonaan välistä).
Jellypotit eivät sovellu harjasgekkojen ruuaksi, vaan ovat ruokaeläinten, kuten sirkkojen ravintoa/nesteytystä.

Vitamiinivalmisteet kannattaa vaihtaa uuteen vähintään kerran vuodessa (6-12kk välein), vaikka päiväystä olisikin jäljellä. Päiväys kertoo mihin asti tuote säilyy suljettuna.

Bioaktiivinen terraario

Suosittelen bioaktiivista pohjaa terraarioon, sillä tämä tekee terraariosta helppohoitoisen pohjatalkkareiden siivotessa jätökset pohjalta eikä pohjamateriaalia tällöin tarvitse pääsääntöisesti vaihtaa. Pohjatalkkareiden hajottaessa eloperäisiä aineksia ne lannoittavat samalla terraariossa eläviä aitoja kasveja.

Bioaktiivisen terraarion pohjamateriaaliksi sopii esimerkiksi luomuturpeen, sammaleen ja Arcadia Earthmixin sekoitus ja päälle kuivattuja lehtiä. Turpeen sekaan voi myös sekoittaa esimerkiksi Habistat Orchid Barkkia, joka maatuu sinne pikkuhiljaa. Mukaan voi myös laittaa soilia antamaan ravinteita kasveille (Fluval, Exo Terra Sub Stratum). Salaojitus kannattaa tehdä joko savikuulista ja suodatinkankaasta/verkosta taikka ihan vain pelkästään 5 cm karkeasta suodatinmatosta. Suodatinmatto on kätevä vaihtoehto, koska siitä onnistuu helposti myös liikaveden poisto salaojasta.

Aitoja kasveja valitessa kannattaa huomioida, että niiden pitää kestää gekon painoa ja hyppimistä.

Pohjalle laitetaan asustamaan pohjatalkkareita eli hyppiksiä ja siiroja, jotka syövät mm. hometta, jätöksiä ja kuolleita lehtiä. Pohjatalkkareita varten terraarioon lisätään pohjalle myös kuivattuja lehtiä, joista he saavat ravintoa ja turvapaikkoja.

Oksina voi käyttää myös itse ulkoonta keräämiä lehtipuun oksia ja pohjalle voi laittaa luonnosta kerättyjä lehtiä, ne pitää vaan saunottaa tai uunittaa ensin! Älä käytä pesuaineita niiden pesuun.
Myös kaupasta ostetut oksat, korkit yms kannattaa saunottaa tai uunittaa ennen käyttöä.

Sukupuoli

Harjasgekon sukupuolen tunnistaa täysikokoisena ”bulgesta”, eli uroksille tulee isohko kivespullistuma ja urokselta löytyy ”poresit” eli rauhasrivistö. Nuorena tai ei täysikokoisena sukupuoli katsotaan rauhasrivistöstä.
Myös joiltain naarailta saattaa löytyi rauhasrivistö samantyylisesti kuin uroksilta, mutta ne eivät ole yhtä kiiltäviä ja vahamaisia kuten uroksilla, tämä saattaa hämätä sukupuolen määritystä.

Käsittely

Harjasgekot elävät luonnossa yksin, eivätkä kaipaa lajitoveria tai ihmisen käsittelyä.
Osa harjasgekoista sietää paremmin käsittelyä kuin toiset ja tottuvat siihen ajan kanssa. Osa saattaa tulla itsekin välillä kävelemään kädelle ja osa ei halua että käsi tulee lähellekkään. Aikuisikään tultuaan harjagekot hieman rauhoittuvat, ja niiden käsittely tarvittaessa helpottuu.
Matelijat ovat katselulemmikkejä.


Uuden lemmikin hankkiminen ja kotiutus

Harjasgekkoa noudettaessa mukaan otetaan kylmälaukku, mielellään styroksinen. Kylmälaukku suojaa gekkoa kuumalta ja kylmältä ilmalta, vedolta yms. Kylmälaukkuun kannattaa tehdä pieni ilmareikä.

Harjasgekkoa usein jännittää uudessa kodissa, joka saattaa aiheuttaa paastoamista. Osa saattaa paaastota vain pari päivää joku taas useamman. Anna gekon kotiutua rauhassa pari kolme ensimmäistä viikkoa, älä yritä ottaa kiinni tai muuten käsitellä ja anna myös terraarion olla rauhassa. Sitä ehtii sitten sisustamaan lisää myöhemminkin.

Sairaudet

Kalsiumin ja/tai D-vitamiinin puutos aiheuttaa mutkia häntään ja pitkään jatkuessaan aiheuttaa myös selkärangan epämuodostumia ja leuan pehmenemistä sekä mahdollisesti neurologisia ongelmia (MBD). Jo kunnolla mutkalle päässyt häntä tai selkäranka ei palaudu takaisin alkuperäiseen muotoon vaikka hoitoa parantaakin, mutkat saattavat lieventyä kyllä. Etenemisen voi estää.
Hyvien gekoille suunnattujen ruokien käyttö ehkäisee puutostiloja (sisältää kalsiumia ja D-vitamiinia yms).
Ruokaeläimet pitää pölyttää aina joko kalsiumvalmisteessa tai vitamiinivalmisteessa valmisteen ohjeen mukaan. Suosittelen laittamaan myös pelkän kalsiumin pienessä astiassa tarjolle terraarioon, joka vaihdetaan säännöllisesti uuteen.
Myös vitamiinien ja kalsiumin yliannostus saattaa aiheuttaa vastaavia ongelmia.

Mutkat hännässä saattavat johtua myös nestehukasta, ei välttämättä kalsiumin ja/tai vitamiinin puutoksesta, joten säännöllinen sumutus on tärkeää. Puhdasta vettä on myös aina oltava saatavilla.

Floppy Tail syndrooma johtuu joidenkin tutkimusten mukaan siitä että harjasgekko viettää liikaa aikaa lasilla pää alaspäin. Tämä kuormittaa hännän tyveä. Osa tutkimuksista viittaa myös siihen että kalsiumin puutos saattaa aiheuttaa tai olla osasyynä floppy tail syndroomaan. Myös nestehukka saattaa aiheuttaa tilapäistä hännän roikkumista.
Floppy tail syndroomassa häntä roikkuu alaspäin vähintään 90 asteen kulmassa tai jopa isommassa kulmassa kun gekko nukkuu ja vaivan pahentuessa häntä roikkuu alaspäin myös kun gekko liikkuu terraariossa pää alaspäin ja heilahtelee gekon liikkuessa. Floppy tail syndroomaa pystyy ehkäisemään sisustamalla terraarion oikeanlaisesti, eli terraariossa onpaljon poikittaista kiipeilytilaa ja vähän paljasta lasia, jossa voi nukkua. Suositus on että noin 80% terraariosta olisi sisustettu. Floppy tail syndrooma on lähinnä kosmeettinen ongelma, naaraille se saattaa aiheuttaa ongelmia muninnan yhteydessä.

Jos varpaisiin tai häntään jää nahkaa roikkumaan, kannattaa tarkistaa että terraarion kosteus on ok. Terraario ei saa olla liian kuiva tai liian märkä.

Myös naaraat, joita ei ole koskaan paritettu saattavat munia munia säännöllisesti. Niitä saattaa tulla jopa useampi pari vuodessa. Munat ovat yleensä tyhjiä. Munintaa varten terraariossa pitää olla pohjamateriaalia tarpeeksi taikka munintalaatikko, jos sopivaa paikkaa munimiselle ei ole se saattaa aiheuttaa terveydellisiä ongelmia.

Hännän irtoaminen

Harjasgekko irrottaa häntänsä kun kokee olonsa uhatuksi. Häntä ei kasva takaisin. Hännän puuttuminen saattaa aiheuttaa aluksi hieman tasapaino-ongelmia, mutta gekko oppii pian miten toimitaan myös ilman häntää. Luonnossa todella harvalla aikuisella harjasgekolla on häntä tallella.

Lisääntyminen

Harjasgekko naaraan olisi suositeltava olla noin 2 vuotias ja painoa yli 45g ennen kuin se yhdistetään uroksen kanssa. Uros saisi olla vähintään 1 vuotias. Liian nuorena tai pienenenä paritetulle naaraalle saattaa tulla mm. kalsiumin puutoksesta aiheutuvia ongelmia. Muniminen on naaraalle raskasta.
Paritellut naaras munii noin kuukauden kuluessa 1-2 munaa, joiden kuoriutumisessa menee yleensä noin 65-90vrk (riippuu lämpötilasta). Munia tulee yleensä kuukauden välein se 2kpl. Naaras saattaa saada vuoden aikana 12- 14 jälkeläistä. Poikasia ei suositella käsiteltäväksi ensimmäisiin viikkoihin.
Urosta ja naarasta ei kannata asuttaa pysyvästi yhdessä, urokset yleensä yrittävät jatkuvasti paritella naaraiden kanssa, joka saattaa aiheuttaa molemmille tai toiselle syömättömyyttä.

Ennen kun päättää tehdä harjasgekoilla poikueita kannattaa miettiä sitä mihin asunnossa voi sijoittaa sen runsaan 10 kpl terraarioita jälkeläisille ja mitä ne kustantavat ja onko oikeasti aikaa sumutella niitä aamuin illoin, ruokia päivittäin, siivota terraarioita, totuttaa ihmisen läsnäoloon yms.
Kustannukset tarvikkeisiin, laadukkaisiin ruokiin, vitamiineihin yms tuovat myös ison loven lompakkoon.
Jos jälkeläisiä ei saakkaan myytyä ihan pieninä, niin ne pitää siirtää taas vähän isompiin terraarioihin, eli pitää miettiä tilaa 30x30x45 terraarioille ja sitten taas junioreiden noin 45x45x60 terraarioille. Ja niiden hankintahinnat eivät ole halpoja. Terraarioihin pitää hankkia vielä tarvittavat tarvikkeet ja sisustukset. Osa poikasista saattaa sairastua, joten pitää myös varautua siihen että tulee eläinlääkärikustannuksia tai että joku gekko jää asumaan loppuelämäksi kasvattajalle.
Harjasgekkojen hinnat ovat sen verran edulliset, että kasvatustoiminnasta ei paljoakaan jää plussalle.
Harjasgekkojen kasvatus on lähinnä rakkautta lajia kohtaan 🙂

Kysy vapaita vauveleita @soulbirdcrestedgeckos facebook ja instagram.

Lisää infoa ja kuvia harjasgekoista osoitteessa www.soulbirdgeckos.fi

Samankaltaiset artikkelit

  • Gargoylegekon hoito-ohje

    Gargoylegekko (Rhacodactylus auriculatus) on kiipeilevä hämäräaktiivinen gekko, jonka elinikä on noin 15-20 -vuotta. Gargoylegekot ovat kotoisin Uuden-Kaledonian saarilta, kuten myös harjasgekot. Näiden gekkojen aikuispituus on siinä 25 cm tietämillä ja painoa kertyy 45-70g. Poikanen on luovutuskokoinen kun 6 g paino on saavutettu. Nimensä nämä ovat saaneet pienistä söpöistä sarvista, jotka tulevat paremmin näkyville kun aikuisikään…

  • Surugekko (lepidodactylus lugubris)

    Surugekko on pieneksi jäävä gekkolaji Tyynenmeren alueelta. Surugekko on sosiaalinen laji, joka elinikä on noin 10-15 vuotta. Pituutta tälle gekolle kertyy 8-10 cm. Hoito-ohje lyhyesti Koska surugekko on sosiaalinen laji, joka myös ”keskustelee” keskenään, joten heitä tarvitaan alussa pieni porukka. Surugekko lisääntyy neitseellisesti ja helpolla, joten pienestä porukasta tulee suht helpolla isompi porukka. Poikaset ovat…

  • Leopardigekko (Eublepharis macularius)

    Leopardigekot ovat hämäräaktiivia, eli lähtevät liikkeelle hämärän tultua. Leopardigekot ovat yksineläjiä eli on suositeltavaa pitää vain 1 gekko per terraario. Leopardigekot soveltuvat hyvin ensiliskoksi, ovat helppohoitoisia ja kesyyntyvät suhteellisen helposti. Tässäkin täytyy myös kuitenkin muistaa että matelijat ovat pääsääntöisesti katselueläimiä, stessaantuvat liiallisesta käsittelystä. Leopardigekon elinikä on 15-20 vuotta, painoa näille kertyy 50-100g välille. Syövät mm….

  • Chahouagekon hoito-ohje

    Chahoua (Mniarogekko chahoua, New Caledonian Mossy Gecko ) on kotoisin Uuden-Kaledonian alueelta, kuten mm. harjasgekko ja gargoylegekko. Alue sijaitsee Tyynenmeren keskellä. Nämä Chahoua gekot asustavat siellä luonnonvaraisena lähinnä Grande Terre ja Isle of Pines saarilla. Chahouat ovat hämäräaktiivisia kiipeileviä liskoja. Näiden gekkojen pituus vaihtelee siinä 20-31 cm väliltä ja painoa kertyy 40-100g. Elinikä 15-20 vuotta….

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *